Tuomiokirkon kuoron historiaa

Syksyllä 1923
Lapuan seurakunnassa keväällä työnsä aloittanut nuori kanttori-urkuri Kustaa Kiviniemi ja kauppias Jaakko Ranta astelevat seuroista kotiin päin. Mikä lie nuoret miehet seuroissa sytyttänyt, kun he yhteistuumin innostuvat ajatuksesta, että Lapualle perustettaisiin oma kirkkokuoro? Olisikohan leimahduksen syy seuroissa kuultu Siionin virren väkevä veisuu? Olihan jumalanpalveluksissa esitetty Lapuan sekakuoron sekä Eemil Maunumaan laulattaman Alanurmon sekakuoron, Hyrinän, voimin hengellistä musiikkia jo tätä ennenkin, mutta nyt päätetään voimat yhdistää ja perustaa oikea kirkkokuoro. Seuraavana sunnuntaina luetaankin kirkossa kuulutus: "Kaikkia kirkkokuorolaulua harrastavia laulajia pyydetään saapumaan kuoroharjoituksiin rippikoulutalolle lokakuun 2. päivänä kello 7 illalla. " Kiinnostuneita saapuu paikalle lähes viisikymmentä. Alku on lupaava ja ryhdytään harjoittelemaan virttä "Jeesus sielun´ palaa". Adventtina kuoro saa esiintyä ensimmäisen kerran kirkossa ja laulaa Hoosiannaa.

Elokuussa 2013
Keväällä 90-vuotisjuhliaan viettäneen kuoron puikkoihin astuu historian 17. kuoronjohtaja MuM Olli Kinnunen, ja kuoro alkaa valmistautumaan lokakuun Unkarin matkaa varten.

Koko historiikki on luettavissa tästä.

Lapuan tuomiokirkon kuoron johtajat

Kustaa Kiviniemi (1923-28)
Allan Kalske (1928-33 ja 1945-52)
Yrjö Ketola (1933-45)
Reino Ylimäki (1952-53)
Yrjö Talosela (1954, apulaisjoht. 1934-36, 1946-56)
Kauko Salminen (1955-57)
Tauno Kankainen (1957-62)
Jaakko Ikola (1962-71)
Arvi Lemponen (1971-91, varajoht. 2009)
Esko Kivimäki (1991-92, 1996-97)
Pekka Mäntymaa (1992-96)
Terhi Heikkilä (1997)
Jarkko Metsänheimo (1998-2005)
Pertti Jussila (2006)
Marko Koskinen (2010-12)
Riitta Linna (2006-13)
Olli Kinnunen (2013-15)
Jimi Järvinen 2015
Riitta Jukkola o.s. Linna (2015-) äitiyslomalla
Eliina Somppi vs